VR altistusterapiassa -podcastin litterointi

Litteraation numero: 99221/3
Haastattelun nimi: VirtuPodcast_jakso_3
Haastattelun kesto: 25 min
Litteroitu: Tutkimustie Oy 8.12.2020

Puhujien merkinnät:
OT: Olli Tiihonen
AA: Antti Apostol

Muut merkinnät:
, Lyhyt tauko puheessa
.. Puheenvuoro jää kesken, jatkaa puheenvuoroa
(-) Pois jäänyt sana tai sanan osa
(–) Pois jäänyt jakso
(sana) Epäselvä sana tai jakso
alleviivaus Erityisen painollinen sana tai jakso
[hakasulkeet] Litteroijan kommentti
[pp] Päällekkäistä puhetta
[hp] Hiljaista puhetta
[ep] Epäselvää puhetta

Huomautukset: —

Miehen ääni: [futuristisia ääniä] Virtu-podcast.

OT: Matkaa näyttäisi olevan maahan aika monta kymmentä metriä. En nyt osaa arvioida. Silloin kun käännyn, on myös jonkinlainen pudotus luvassa. Tai ei mulle ole pudotusta luvassa, mutta näen pudotuksen.

Miehen ääni [futuristista musiikkia, ääntä koneellisesti muokattu]: Virtuaalinen todellisuus. Elämänlaatu. Terveyspalvelut. Elämyksellisyys. Koulutus. Mitä, miksi, miten? Virtu-podcast selvittää, miten tulevaisuuden teknologioita voidaan hyödyntää elämänlaadun parantamisessa. [futuristista musiikkia]

OT: Tänään aiheena virtuaalitodellisuutta hyödyntävä altistusterapia. Vieraana on Turun yliopistollisen keskussairaalan digitalisaation projektipäällikkö ja terapeutti Antti Apostol. Tervetuloa.

AA: Kiitoksia.

OT: Aloitetaan Antti ihan perusteista. Mistä virtuaalitodellisuutta hyödyntävä altistusterapia oikein on?

AA: Oikeastaan aika sananmukaisesti altistusterapia, jossa otetaan yhtenä elementtinä virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen, altistusterapia itsessään on siis tutkitusti yksi parhaimpia hoitomuotoja, kun ihmisellä on jotain pelkotiloja, on se sitten korkean paikan kammo tai tietty eläin tai esiintymisjännitys. Altistushoito on portaittaista pelon kohteen kohtaamista sopivin annoksin ja heränneiden tunteiden käsittelyä ja uusien käyttäytymismallien opettelemista. Virtuaalitodellisuus antaa siihen yhden uuden mahdollisuuden kohdata ne pelon kohteet laittamalla ne VR-lasit päähän ja kuulokkeet päähän ja..

OT: Menemällä sinne itse tilanteisiin.

AA: Menemällä itse tilanteisiin. VR tarjoaa hyvin immersiivisen kokemuksen, niin päästään herättelemään niitä pelkoreaktioita aika voimakkaastikin riippuen ympäristöstä.

OT: Millaisia kokemuksia ihminen kokee ollessaan altistusterapiassa?

AA: Se on vaihtelevaa. Ihan ensinnäkin täytyy todeta se, että kaikille virtuaalitodellisuus ei herätä niitä pelkoreaktioita, vaikka olisi todellisuudessa voimakas pelko jotain tiettyä asiaa kohtaan. Mutta muuten se on laaja kirjo, jos se herättää, miten voimakkaasti ihminen kokee. Joillekin se on vähemmän ja joillekin enemmän ahdistava kokemus. Mä olen nähnyt todella paljon erilaisia toimintatapoja, miten ihmiset käyttäytyy siinä tilanteessa. Jos me otetaan esimerkkinä korkean paikan kammo, perinteisesti ihminen menee pikkuhiljaa, varovaisesti ottaa askelia esimerkiksi talon reunalle, mistä on pudotus, mutta olen nähnyt myös niitä, että mennään kontalleen lasit päässä ja vähän niin kuin ryömitään sinne reunalle. Pointtina se, että ihmiset kokee sen todella eri tavalla ja se on hyvin mukaansa vievää se virtuaalitodellisuus.

OT: (–) [0:03:17] viime keväänä valmistuneessa opinnäytetyössä Virtuaalitodellisuus psykiatrisessa hoitotyössä kerrotaan seuraavasti: ”Fobian kohteelle altistuminen aiheuttaa välittömän ahdistusreaktion tai paniikkikohtaukset. Pelkopotilaat voivat jopa pyörtyä.” Mitkä on erikoisimpia kokemuksia, joita olet kohdannut tai on jäänyt mieleen?

AA: Ehkä ne on ne voimakkaimmat reaktiot siitä pelon kohteesta, että tulee sellainen, ihminen menettää hallinnan tunteen siinä hetkessä ja tulee itku ja kokee sen, että, mutta nyt täytyy muistaa se, että tässä ei puhuta elämysten hakemisesta, vaan tässä puhutaan, että selvitetään virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä hoidollisesti, niin ne tilanteet, ne pitää huomioida ja pitää pystyä purkamaan se tilanne. Jos ihminen kokee menettäneensä hallinnan tunteen virtuaalitodellisuudessa ja itkee, silloin siitä puhutaan ja käydään ja käsitellään se asia läpi niin kuin tietysti altistushoitoon kuuluukin.

OT: Miksi fobioita on ylipäänsä tärkeää hoitaa. Eikö voisi ajatella, että eikö voi olla vaan menemättä esimerkiksi korkeisiin paikkoihin tai paikkoihin, joissa on käärmeitä tai hämähäkkejä?

AA: [naurahtaa] Terve itsesuojeluvaisto on aina hyvä asia, ja meille ihmisille herää erilaisia ahdistuksen tuntemuksia ja pelkoja, ja se on normaalia, että niitä tuntemuksia herää. Mutta siinä vaiheessa jos puhutaan ihan fobiasta, se on toimintakykyä estävä. Ihminen haluaisi tehdä asioita, mutta ei vaan pysty. Silloin se on tilanne, joka on hyvin perustellusti hoitoa edellyttävä, ja lähdetään käsittelemään sitä, jotta ihminen voisi toteuttaa omia haaveitaan ja ihan tehdä työtä esimerkiksi. Onhan nämä semmoisia esimerkiksi, että ne voi estää ihan työn ja opiskelunkin. [0:05:22]

OT: Esimerkiksi rakennustyömailla saattaa olla joitakin korkeita paikkoja.

AA: Hyvä esimerkki. [naurahtaa]

Miehen ääni: [futuristisia ääniä] Virtu-podcast.

OT: Nyt jotta kuulijakin saa kiinni, että mitä virtuaalitodellisuutta hyödyntävässä altistusterapiassa on kysymys, mä kävin itse kokeilemassa, miltä se altistusterapia näyttää ja tuntuu VR-lasien läpi. Mutta ennen sitä kerrotko Antti lyhyesti, miten yksi terapiakäynti tavallisesti etenee?

AA: Altistushoidon toteuttamiseen on erilaisia tapoja, ja riippuu paljon siitäkin, mihin terapiamuotoon ne pohjautuvat. Mutta jos mä mietin lähtökohtaisesti omia käyntejä, mitä on ollut potilaiden kanssa, ensin keskustellaan tilanteesta, jos se ei ole ensimmäinen käyntikerta, käydään vähän läpi, että mitäs tässä on ollut tässä aikaisemmilla tai omassa arjessa, että onko ollut vaikeita tilanteita. Ja jos on ollut vaikeita tilanteita ja hän on niistä ainakin jollain tapaa pystynyt suoriutumaan, annetaan totta kai heti siitä myönteistä palautetta ja mietitään, miten hän onnistui siinä. Sen jälkeen pureudutaan syvemmälle siihen pelkoa aiheuttavaan kohteeseen ja toteutetaan altistus. Tässä tapauksessa se voitaisi tehdä katsomalla kuvia tai videoita tai jos vaan olisi mahdollista, mennä jopa todelliseen tilanteeseen. Mutta altistuksiin nyt sitten virtuaalitodellisuus antaa yhden keinon, että me voidaan siellä vastaanotolla myös se tehdä. Sen jälkeen, se nostaa niitä pelkoreaktioita, ja altistuksen jälkeen käydään jälleen taas läpi se tilanne, että mitä tuntemuksia heräsi, ajatukseen ja fyysisiin liittyviin, mihin erityisesti hän kiinnitti huomiota. Sitten ruvetaan miettimään, mitä hän voisi tehdä toisella tavalla, jotta se voisi olla helpompaa. Tosiaan pitää huomioida myös se, että se virtuaalinen altistus siinä altistushoidossa, sen täytyy olla sopiva annos niin sanotusti. Tarkoitan sitä, että ihmisen hallinnan tunne pysyy ja hänen taidot kohtaa sen vaativuuden siinä tilanteessa. Monesti voidaan lähteä tavallaan siinä vikaan, että otetaan liian vaikea tilanne heti ensi alkuun, ja ihminen lannistuu, kun ei pystykään tekemään.

OT: Miten pitkään tämä altistus yleensä kestää? Vai vaihteleeko se paljon?

AA: Se vaihtelee. Mä ajattelen, että tässä on varmaan erilaisia näkemyksiä. Mä itse ajattelen virtuaalitodellisuutta siinä, että se oleellisin asia on kuitenkin se, että se pelkoreaktio nousee, jotta sitä voidaan käsitellä keskustellen ja ihminen pääsee kosketuksiin niitten tuntemusten kanssa. Mutta ihan 2 minuutista 15 minuuttiin.

OT: Ja oleellista varmaan on nyt kanssa ymmärtää, että tämä ei ole pelkästään sitä, että käydään laittamassa VR-lasit päähän ja lähdetään pois.

AA: Ei, ei, ei. Se on just oleellinen asia, että niitä asioita, niistä puhutaan ja niitä käsitellään, että se antaa sen terapeuttisen funktion siinä. Toki se on hyvä asia, jos ihminen pystyy itseään altistamaan keinolla tai toisella ihan siellä arjessa sopivin annoksin, mutta se kuuluu myös siihen altistushoitoon, että annetaan vinkkejä, miten sitä kannattaa toteuttaa.

OT: Kyllä. Kuunnellaan, miten mulle kävi. Mä sain siellä testata korkean paikan kammon testiä ja myös esiintymisjännitystä.

Miehen ääni: [futuristisia ääniä] Virtu-podcast.

OT: Nyt ollaan täällä Turun ammattikorkeakoulun ICT-talolla Health Tech Labissa. Seuraavaksi kokeillaan itse, miltä VR-ympäristö tuntuu. Kyllä tässä vähän jännittynyt fiilis on, että mitä tulossa. Ensimmäisenä korkean paikan fobian kokeilu, ja ehkä semmoinen pieni itseltäkin saattaa löytyä. Katsotaan mitä siitä tulee.

AA: Se, mitä sä ekana näet, sä olet korkeudessa, mutta sä katsot katon sisäkat- tai sisäänpäin, sä et katso heti mitään pudotusta (–) [0:09:49]. Mä laitan sulle vielä kuulokkeet päähän, joten sä et välttämättä kuule, mitä me puhutaan, mutta me kuullaan mitä sä puhut. Jos sä haluat keskeyttää, nostat vaan lasit pois silmiltä.

OT: Joo. Ollaan hyvin amerikkalaisessa ympäristössä. Paljon korkeita taloja. Pilvenpiirtäjiä. Itsekin täällä katolla olen. Matkaa näyttäisi olevan maahan aika monta kymmentä metriä. En nyt osaa arvioida. Silloin kun käännyn, on myös jonkinlainen pudotus luvassa. Tai ei mulle ole pudotusta luvassa, mutta näen pudotuksen. Busseja kulkee näköjään kadulla aika tiuhaan. No, lähdetääs katsomaan miltä siellä näyttää, kun käännytään. Oho. Joo, mä olen aika reunalla. [naurahtaa] Tässä on tämmöinen liuska ilmeisesti, jonka päälle mä voin mennä. Ehkä pikkasen jalka tutisee. [askelien ääntä] Mitäs tässä olisi? Monta kymmentä kerrosta varmastikin. Ilmeisesti mä en voi pudota tästä kuitenkaan, enkä voikaan, joten ehkä mä suht turvallisesti voin mennä tänne. Hui kauhee. Tuntuu ihmeelliseltä, koska mä olen jo aika reunalla, mutta mä en tunne sitä reunaa. Tämä kyllä vaikuttaa varsin aidolta tilanteelta. Pikkasen jalat tärisee, mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin mitä oikeasti tämmöisessä tilanteessa. Autoja kulkee, liikenteen ääntä kuuluu koko ajan. Nyt alkaa tulla vissiin joku raja vastaan. Alkaa näkyä tämmöistä ruudukkoa täällä. Olo on kyllä niin kuin, itse asiassa koko ajan vähän parantuu.

Miehen ääni: [futuristisia ääniä] Virtu-podcast.

OT: Ollaan tämmöisen aika ison auditorion keskellä. Mä olen täällä edessä. Täällä on tämmöinen normi luokkapöytä. Nyt mä sain myös tämmöisen kapulan käteen, jolla mä voin nostella tavaroita. Täällä on noin kymmenkunta, vähän reilu, aika aidon näköistä tyyppiä. Tietokonepöydällä kirja, tabletti. Niitä mä pystyn nostamaan. Aika ahdistavan tuntoista, kun tässä noin metrin päässä on ehkä pari tyyppiä suoraan tuijottaa mua. Mutta joo. Lähdetääs katsoon, mitä täältä löytyy. Pöydällä tällainen tabletti, jossa lukee, miten mä saan tämän käteen, tuosta, noin painetaan. Täällä on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tabletti. Mulla on teksti, mitä mä luen tälle yleisölle. ”Esiintymisjännitys voi aiheuttaa erilaisia epämiellyttäviä kokemuksia, jotka voivat kuitenkin olla vaarattomia, jotka ovat kuitenkin vaarattomia. Jännittäminen on myös melko yleistä, ja sitä voi oppia sietämään.” Siellä joku nyökyttelee, että ihan totta. Joo. Tämä on kyllä ihan, varmasti jos esiintymisjännityksestä kärsisi, olisi hyvin erikoinen tilanne, kun tuossa metrin päässä joku sua tuijottaa.

Miehen ääni: [futuristisia ääniä] Virtu-podcast.

OT: Mites normaalilta tämä mun virtuaaliseikkailu kuulosti?

AA: Oikein normaalilta [naurua].

OT: Kenelle virtuaalitodellisuutta hyödyntävä altistusterapia ei sovi?

AA: Heti ensimmäisenä tulee mieleen poissulkevana tekijänä, jos on taipumus voimakkaaseen migreeniin tai matkapahoinvointiin. Sitten myös tässä vaiheessa itse tutkimustyössä on ollut yksi kriteeri, että jos on psykoosialttius tai psykoosisairaus, niin en suosittele tällä hetkellä.

OT: Aiemmin sivusit asiaa, että jotkut eivät vain koe sitä altistusta siellä VR-maailmassa. Mistä se johtuu? Miksi jotkut eivät koe sitä?

AA: Se on vaikea kysymys [naurahtaa]. Mä jossain vaiheessa itse tosiaan aloin miettimään sitä, että voiko esimerkiksi ihmisten erilaisilla oppimistyyleillä olla vaikutusta siihen. Toiset ihmiset oppii loogisesti ja käsittelee asiat loogisesti, joka voisi noin ainakin nopeasti ajateltuna vaikuttaa siihen, että hän järkeistää sen tilanteen, kun sitten taas visuaalinen ihminen voi kokea hyvin voimakkaasti sen, mitä näkee, ja menee mukaan siihen, mitä näkee varsinkin pelon kohteeseen liittyen. Ja sitten kun omat mielikuvat ja muistot ruokkii näköaivokuoreen vielä koko ajan dataa, se vielä visuaalisella ihmisellä korostaa ja täydentää sitä kokemusta. Mutta nämä on tietysti oletuksia. Mutta varmasti voi olla vaikutusta. Ja sitten tietenkin omalta osaltaan myös se, kuinka tottunut on käyttämään virtuaalitodellisuutta tai tämmöisiä sovelluksia. [0:15:22]

OT: Eli siellä löytyisi vielä tutkimukselle tilaa.

AA: Ihan varmasti.

OT: Mutta niille, joille se sopii, se näyttää ainakin tutkimuksen valossa toimivan. Jessica Maples-Keller tarkasteli Emoryn yliopistossa tekemässään koontitutkimuksessa yhdeksää tutkimusta korkean paikan kammon suhteen, ja yhdessä tutkimuksessa VR-hoitoa verrattiin tavanomaiseen altistusterapiaan, jolloin henkilöt saivat kaksi hoitokertaa VR:llä tai kaksi tavanomaista altistusterapiakertaa. VR-hoidon ja tavanomaisen altistusterapiahoidon vaikutus oli yhtä hyvä, ja tulokset kestivät yli kuusi kuukautta. Yhdessä tutkimuksessa henkilöt saivat kaksi VR-terapiakertaa ja kaksi tavanomaista altistusterapiakertaa VR:n jälkeen. Tutkimuksessa saatiin jo VR-terapialle niin hyvät tulokset, etteivät ne voineet enää merkittävästi parantua oikean elämän korkean paikan altistuksilla. Tämänkin tiedon poimin tästä Petrus Laineen ja Salla Rannikon tekemästä kirjallisuuskatsauksesta. Siellä paljon hyvää tietoa. Mutta toimii näyttävän.

AA: Kyllä. Itse tein myös puolitoista vuotta sitten työikäisten ihmisten korkean paikan kammon altistushoidosta tutkimuksen, josta ei ole vielä julkaisua tehty, mutta raakadata on saatavilla. Ja no, luvut ovat oma juttunsa ja tärkeä sellainen, mutta kyllä se itselle oli se konkreettinen esimerkki siitä, kun puoli vuotta käyntien jälkeen tuli tekstiviesti tai multimediaviesti, jossa oli kuva, että oli häämatkalla mennyt maailmanpyörään, ja viesti, että ”Kiitos, että mahdollistit tämän.” Mä ajattelen, että se on se juttu, miksi tätä jaksaa näin intensiivisesti kehittää ja selvitellä, kun pystyy aiheuttaan tällaisia kokemuksia. Se on hieno asia.

OT: Siitä varmasti terapeuttia, mieltä lämmittää.

AA: No todellakin.

OT: Antti, millaisia muita tapoja on terapian vaikutusta mitata kuin potilaiden kertoman perusteella?

AA: On erilaisia mittareita, kyselymittareita, joilla arvioidaan subjektiivista kokemusta, eli ihminen itse täyttää sen mittarin. Se, mitä mä itsekin käytän eniten, siinä on listattuna yleisimmät fyysiset ja ajatuksiin liittyvät oireet, ja ne pisteytetään, ja niiden pohjalta määräytyy se vaikeusaste. Sitten on tietysti, näissä altistuskerroissa voidaan myös seurata fysiologisia mittauksia, kuten sykearvoa, ja verrata niitä aikaisempiin. Mutta ehkä se paras on se käytäntö. Toki se, miten ihminen itse kertoo, miten hän arjessa selviytyy, mutta jos pääsee menemään yhdessä käymään jossain, kaikkiin tilanteisiin ei voi mennä, mutta jos pääsee, se on tietty aina se kaikkein havainnollistava.

Miehen ääni: [futuristisia ääniä] Virtu-podcast.

OT: Täällä meillä siis tänään aiheena on virtuaalitodellisuutta hyödyntävä altistusterapia ja vieraana TYKSin digitalisaation projektipäällikkö Antti Apostol. Antti, mitä hyötyjä virtuaalisella altistusterapialla on verrattuna ns. normaaliin altistusterapiaan?

AA: Ehkä ensimmäiset asiat, mitkä tässä on ollut itselläkin (-) [0:18:45], on turvallisuustekijät ja sitten tietysti resurssiin sidotut tekijät, aika ja raha myöskin. Me voidaan simuloida tilanteita, joissa me ei voida mennä oikeasti in vivo tekemään ihmisen kanssa altistusta. Se suuri hyöty on se, että me voidaan simuloida ne siellä vastaanotolla ne tilanteet. Se on ehkä se suurin asia.

OT: Mites taloudelliset hyödyt?

AA: Taloudelliset hyödyt, siinä säästyy sekä työntekijältä että altistujalta itsestään aikaa. Kun lähdetään etsimään sitä paikkaan tai jos se edellyttäisi jonkinnäköisiä taloudellisia investointeja, ne tietysti jäisi kanssa pois.

OT: Olenko ymmärtänyt oikein, että VR voi olla myös steppi oikeeseen altistukseen, että ei kannata ehkä ajatella niin erillisinä hoitoina niitä, vaan se voi olla myös osa sitä altistusterapiaa?

AA: Sä olet ihan oikeassa. Mä itse ajattelen niin, että se päämäärä on se todellinen altistus, se in vivo, jos se voidaan järkevästi toteuttaa. Mutta virtuaalitodellisuus antaa nyt yhden uuden mahdollisuuden tehdä sitä altistushoitoa ennen sitä, niin kuin mainitsinkin, perinteisten valokuvien ja videoiden ja mielikuvaharjoittelun tueksi. [0:20:11]

OT: Onko tässä myös silleen, että on tietty turvallisuuden tunne, että mulle ei voi käydä tässä mitään, niin on ehkä pienempi kynnys lähteä tämmöiseen mukaan?

AA: Ihan varmasti, joo. Ihan varmasti. Mutta se liittyy esimerkiksi sun kokemukseen, just siihen korkean paikan kammoon, se (–) [0:20:29] pitää tosiaan tuoda myös selville se, että ei voi pudota korkean paikan kammon (–) tai sen sovelluksen täytyy olla siten ohjelmoitu, että putoaminen ei ole mahdollista. Ja tietysti nämä pitää sanoa myöskin henkilölle.

OT: Mun mielestä yksi, mikä, kun luin tätä just Turun AMKissa viime keväänä tehtyä tutkimusta, että monet VR-altistuksessa olleet ovat kertoneet kokeneensa, että raja todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden välillä unohtuu aina välillä. Se varmasti kuvaa hyvin tätä, että välttämättä se turvallisuuden tunne siellä itse paikassa ei ole niin, tai tuntuu todelliselta.

AA: Joo, koska se on niin immersiivinen ja niin voimakas läsnäolon tunne siinä, ihan varmasti unohtuu. Mutta siellä pitää olla semmoinen ohjaava tekijä, että ei voida kuitenkaan just siihen putoamiseen liittyvää, vaikka se altistujalta itseltä unohtuisikin siinä tilanteessa ja varmasti unohtuukin, se pitää kuitenkin olla ohjaamassa sitä, että näin ei voi tapahtua oikeasti.

OT: Antti Apostol, millaisia kehitysmahdollisuuksia näet virtuaalisessa altistusterapiassa teknisellä puolella?

AA: Ihan ensimmäisenä Leap Motion -sensorien hyödyntäminen, jos mietitään puhtaasti teknisestä näkökulmasta, Leap Motion -sensori mahdollistaa sen, että me voidaan unohtaa ohjainkapulat. Mä tarkoitan sitä, että jos pitää olla vuorovaikutuksessa siinä VR-ympäristössä vaikka esiintymisjännityksen kohdalla niin, että nostaa tablettitietokoneen tai paperin käteensä siellä VR-ympäristössä, me voidaan nyt hyödyntää tulevaisuudessa omia käsiä siihen, jolloin ei tarvita sitä ohjainkapulaa. Se tosiaan mallintaa ne käden liikkeet ihan sormia myöten. Se on oikein hyvä. Sit on tietysti fotogrammetriaan pohjautuvat ympäristöt, joita työkaveri Lassi Kaukonen on oikein etevä niiden tekemisessä. Se tuo ihan omaa realismia myös niihin ympäristöihin. Ne ei ole täysin tietokoneanimoituja ympäristöjä, vaan ne pohjautuu oikeisiin valokuviin.

OT: Toisaalta voi olla yksinkertaisiakin, esimerkiksi kun mä tuossa sanoin, että en tunne tätä reunaa, kerroit silloin, että pystyy esimerkiksi laittamaan siihen kohtaan, jossa se reuna on, jonkun pienen askelman.

AA: Joo kyllä. Itse asiassa hyvä kun mainitsit. Siinä työikäisten korkeanpaikankammotutkimuksessa hyödynnettiin just nimenomaan tämmöistä fyysistä, oikeaa fyysistä koroketta, mikä oli taas synkronoitu siihen tasanteeseen, mikä näkyy, näit itsekin siinä VR-ympäristössä, että halutessaan sen päälle voisi astua, joka lisää taas sitä tai on yksi tekijä, millä voidaan lisätä ahdistuksen kokemusta, mitä sit taas käsitellään ja näin. Aina se ei ole edellytys mutta on hyvin mahdollista.

OT: Mitä jos miettii näitä sovelluksia, nyt sulla on korkean paikan kammo ja esiintymisjännitys. Sitten oli, oliko hämähäkit ja käärmeet?

AA: Käärmeet on, ja sitten on ahtaan paikon kammosta nyt. Sitten on, se on tällä hetkellä täysin käynnistämisvaiheessa, mutta yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun yhden opiskelijan kanssa (–) [0:23:52] hänen opinnäytetyöprojektiaan, tehtäis neulakammoisille ympäristö ja lähdetään selvittämään, aiheuttaako se ahdistusta ihmisistä, kenellä on oikeasti neulakammo.

OT: Mihin näitä kannattaa soveltaa? Kannattaako soveltaa ihan joka paikkaan?

AA: Ei. [nauraa] Ei kannata. Ehkä kun lähtee kehittämään näitä ympäristöjä, kyllä siinä kannattaa miettiä se, että voisiko tämän tilanteen tehdä kuitenkin helposti myös ihan todellisessa elämässä, ettei esimerkiksi just bakteerikammoon altistussovellusta ei, että jos pelkää ovenkahvaan koskemista, ei kannata lähteä ohjelmoimaan VR-ympäristöä, kun sä voit sen kyllä tehdä ihan todellisessakin tilanteessa.

OT: Voisiko tähän tilanteeseen yhdistää myös muita ärsykkeitä, esimerkiksi hajua?

AA: Voi. Tämä kuuluu nyt siihen, että oikeastaan tähän asti yks puuttuva tekijä on ollut hajuaisti. Se on vähän niin kuin taidetta, kun rakentaa VR-ympäristöjä. Siinä pitää ottaa monia asioita, niin visuaaliset asiat kuin myös kuuloaistiin liittyvät tekijät, jotta siitä ympäristöstä tulisi, että siitä saisi enemmän irti ja se veisi mukanaan enemmän. Mutta hajuaistihan on puuttunut tähän asti sinänsä. Mutta Tampereen yliopiston työryhmällä on kyllä mielettömän mielenkiintoinen työ, mitä he tekee siellä, on erilaisten tuoksujen generointi synteettisesti. Pääsin itsekin (virtuaaliseen elämyshanke) [0:25:28] liittyvään (–) seminaarissa testaamaan sitä. Se oli kyllä hieno. Tuo ihan uuden ulottuvuuden niihin ympäristöihin.

OT: Mielenkiintoista kyllä tuommoinen hajutekniikkakin. Mutta mihin asti se on tarpeellista kehittää? Eikö kuitenkin se pääasia ole, että se altistus syntyy?

AA: On. Ahdistusvasteen syntyminen on se juttu. Jos tehdään, jos ajatellaan virtuaalitodellisuudessa tehtävää altistusta ja tehdään ympäristöä, mutta jos se ympäristö ei itsessään aiheuta kenellekään ahdistusvastetta eli pelkoreaktioita, silloin se on vaan kiva ympäristö, mutta ei siinä ole sitä terapeuttista ulottuvuutta lainkaan. Mutta liittyen hajuun, joillekin se voi olla se, mikä aiheuttaa sen voimakkaan muiston, mikä liittyy taas pelkotilaan. Saadaan sillä tavalla aktivoitua se ja pystytään jälleen käsittelemään sitä herännyttä reaktioita.

OT: Siitäkin voipi olla hyötyä.

AA: Kyllä.

OT: Julkisella puolella tätä ei ymmärtääkseni vielä Suomessa hirveästi tällä laitteistolla tehdä. Miten suuren potentiaalin näet VR:ää hyödyntävässä altistusterapiassa sillä puolella?

AA: Noin pääpiirteittäin pienimuotoistahan se on. Kyllä ympäri Suomea on erilaisia pilotteja tehty ja sitten taas mobiili-VR-laitteilla on ehkä enemmän, kun ne on ollut helpompi ottaa käyttöön muutenkin. Mutta näillä raskaan sarjan laitteilla tosiaan ei kauheasti. Mutta mä näen kyllä potentiaalia. Tulevaisuudessa tulee varmasti lisääntymään. Ja sitten kun otetaan huomioon se, että terveydenhuollossa se ei rajoitu pelkästään altistushoitoon, vaan se on nimenomaan, että voidaan vaan oppia niitä käyttäytymismalleja ja opetella uusia käyttäytymismallia. Ja sitten myös ihan oppiminen ja koulutuksellinen elementti. VR antaa ihan kokonaan uudet mahdollisuudet.

OT: Mitä se vaatii, että se yleistyy?

AA: Tutkimustyötä, selvittämistyötä, ihmisten tiedottamista. Monikaan ei tiedä, mihin kaikkeen VR taipuu. Sen takia sitä työtä täytyy tehdä, että tuodaan tietoisuuteen, että tämmöisiä on olemassa ja teknologiaa voidaan hyödyntää laajaltikin.

OT: Antti Apostol, kiitoksia vierailusta.

AA: Kiitos paljon.

Miehen ääni: [futuristista musiikkia] Kuuntelit Virtu-podcastia. Virtu-podcastin tuottaa Virtuaalinen elämyslääke -hanke. Hanketta rahoittaa Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tampereen ammattikorkeakoulun koordinoimassa hankkeessa osatoteuttajina ovat Metropolian, Turun ja Oulun ammattikorkeakoulut. [futuristista musiikkia]