Luovan ja soten kohtaamisia -podcastin litterointi

Haastattelun nimi: VirtuPodcast_jakso_5
Haastattelun kesto: 14 min

Puhuja: Satu Koho

Hei vaan kaikille täältä Oulun ammattikorkeakoulusta, Linnanmaan kampukselta. Minä olen Satu Koho, journalismin yliopettaja Oulun ammattikorkeakoulun eli Oamkin Kulttuurin yksiköstä. Vaikutan myös tutkijana Jyväskylän yliopistossa Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella. Nyt istun koulumme radiostudiossa.
Tässä Virtu-hankkeessa olen ollut mukana helmikuusta 2019, aluksi Oulun projektipäällikkönä ja syksystä -20 asiantuntijana.
Esittelen teille Oamkin poimintoja Virtu-matkan varrelta, tarkemmin sitä, mitä tapahtui, kun luova ja sote kohtasivat.

Kun rupesimme täällä Oulussa törmäyttämään ja linkittämään luovien alojen ammattilaisia, taiteilijoita ja sote-alalla toimivia, omasta työympäristösKotä kaukana olevat termit piti avata itse kullekin.
Sote-puolta lähestyimme esimerkiksi tähän tyyliin. Nämä ovat otteita meidän aloitusseminaarin kutsusta:
Palvelukodissa asuva ei kykene marjametsälle. Niinpä metsä tuoksuineen, äänineen ja muistoineen tulee hänen luokseen.
Kalareissu kotijärvelle on mahdoton toteuttaa. Entä jos sama voimaannuttava kokemus tarjotaan hoivakodissa?
Sote-alalla on tarpeen kasvattaa ymmärrystä luovien alojen, erityisesti virtuaalisuuden hyödyntämisestä esimerkiksi miellyttävien asiakaskokemusten ja elämysten kehittämiseksi. Ja toisinpäin. Luovien alojen osaajien pitää tuntea soteen liittyvä tietoturvallisuus, etiikka ja ylipäätään reunaehdot.
Mutta kuinka löytää yhteinen kieli? Miten ideoita ja osaamista jaetaan ja kehitetään niin, että 1+1 on jopa enemmän kuin 2?
Kun pohdittavaksi tuli se, kuinka virtuaalisuudella voitaisiin tukea hoidettavien ja heidän omaistensa sekä hoiva- ja hoitotyötä tekevien hyvinvointia, avasimme asiaa näin: elämyksellinen virtuaaliympäristö voi aktivoida toimimaan, tarvittaessa rauhoittumaan.
Kun meiltä kysyttiin, ja kysyttiin aiheellisesti, että mitä luovan alan yritys Virtun kaltaisesta hankkeesta saa, niin vastasimme, että paljon, ja annoimme esimerkkejä. Tällaisia:
Saatte potkua tuotteistamiseen. Kokeilualustan ja mahdollisen asiakkaan, yhteistyökumppanin, sote-alalta. Verkostoja ja näkyvyyttä. Organisaattorin ja sateenvarjon, joka kokoaa alleen monialaiset osaajat ja tarpeet. Tämä kaikki mahdollistaa kasvavia työllistymis- ja markkinointimahdollisuuksia. Ja tällaista kieltä kyllä ymmärretään kaikkialla.

Oulun aloitusseminaarissa elokuussa 2019 haarukoitiin, miten luovat alat voisivat muuttaa sote-alan käytänteitä. Samalla viriteltiin keskusteluyhteyttä sote-toimijoiden, luovien alojen yrittäjien ja taiteilijoiden, kouluttajien, päättäjien ja kolmannen sektorin kesken.
Esityksissä ja puheenvuoroissa tarjottiin ratkaisumalleja ja yhteistyöideoita. Oltiin Virtun ytimessä.
LudoCraftin toimitusjohtaja Tony Manninen pohti, mikä voisi olla pelien rooli virtuaalisten elämyslääkkeiden virrassa. Oululainen pelitohtori avasi universaalia aihetta omakohtaisilla esimerkeillään. Hän muun muassa paljasti selvinneensä itsetuhoisista ajatuksista juuri pelien avulla.
Hengähdystauko, yhteys, tunteiden käsittely, henkilökohtainen muutos ja kasvu – ne ovat pelaamiseen liittyviä positiivisia teemoja, Manninen listasi esitellään tutkimusta, joka käsittelee pelaamisen roolia vaikeissa elämäntilanteissa. Näin sanoessaan tämä luovan alan velho taatusti puhui samaa kieltä sote-väen kanssa.
Anna-Liisa Lämsä Mielenvireys ry:stä käsitteli esityksessä sitä, mitä odotuksia asiakkaalla on vielä vähän epämääräisestä virtuaalisesta elämyslääkkeestä. Hän korosti muun muassa, että virtuaalikuntoutusta tarvitaan. Esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko voi estää saapumasta tapaamisiin ja palvelujen äärelle.
Lämsä puhui lisäksi virtuaalimatkailusta ja luontoelämyksistä etänä. Niitä tulisi tarjota heille, joilla ei ole voimia eikä kykyä päästä reaalimaailmassa matkalle tai luonnonhelmaan.
Seminaarin yhteydessä tutustuttiin OSAOn opiskelijoiden toteuttamaan aistihuoneeseen. Se on tila, jossa aistikokemuksia säädellään esimerkiksi kuvilla, äänillä ja kosketuspinnoilla. Vaikka matka vesiputoukselle ei ollutkaan todellinen vaan feikki, elämyksenä se oli moniaistinen. Tulipa siinä uppouttavan virtuaalimatkan aikana koetuksi se, mitä tarkoittaa immersio.

Virtu-hanke kutsui Briteistä immersiivisen kerronnan pioneerin Rob Morganin pitämään AR-käsikirjoitustyöpajaa Oulussa lokakuussa 2019.
Sovelsimme Morganin oppeja käytäntöön. Kukin pienryhmä käsikirjoitti ammattikorkeakoulun tiloihin sijoittuvan pienimuotoisen AR-pelin. Tärkeintä AR:n ymmärtämisessä on se, että sillä ei voida muuttaa todellisuutta fiktiiviseksi vaan että sillä voidaan lisätä todellisuuden päälle toinen kerros. Morganille tämä kerros on ääni.
Työpaja keräsi luovien alojen osaajia ja kouluttajia verkostoitumaan sekä saamaan lisäpotkua ja tukea kokeilemiseen ja tuotteistamiseen. Mutta missä oli soten väki? Kutsu oli lähtenyt myös sote-osaajille.
Morgan on vakuuttunut lisätyn todellisuuden, AR:n, mahdollisuuksista synnyttää ja räätälöidä, mukauttaa, kokemuksia peleillä sekä luoda työkaluja ihmisten tarpeisiin. Miksi ei myös sote-puolelle.

Mitä tapahtuu, kun taide ja sote tuodaan samaan työpajaan? Syntyy ihmisyyttä hoitavia elämysresptejä arjen askeliin.
MoWeArtDesignin eli lähihoitaja, tanssinopettaja Pauliina Lapin ja palvelumuotoilija, kulttuuriantropologi Johanna Aromaan vuosi sitten vetämässä työpajassa kehonkieli, musiikki, aistimukset ja tunteet törmäytettiin hoiva- ja sosiaalityötä tekevien arjen kokemusten kanssa mutta samalla haettiin yhteistä taiteen ja soten kieltä.
Maisteltiin esimerkiksi käsitettä merkitysmuotoilu ja oltiin kaikki yhtä mieltä siitä, että merkityksellisyyden kokemus on hyvinvoinnin edellytys. Elämysreseptien avulla arjen askeliin voidaan muotoilla uusia merkityksiä ja kokemuksia – ehkäpä myös uutta työtä tai työn tekemisen tapaa, ettei vaikkapa hoivatyössä rutinoiduttaisi niin, että arki on aina samanlaista. Työpajassa pohdittiin myös asiakaskokemusta ja sivuttiin palvelumuotoilua. Palveluhan koostuu erilaisista kohtaamisista, vuorovaikutuksen hetkistä.
Elämysreseptiä luotiin yhteisöllisesti kokien, kohdaten ja koskettaen. Ja tässä pohjauduttiin MoWeArtDesignin taidereseptiikkaan. Tavoitteena oli myös löytää erilaisia näkökulmia omaan työhön.
Millaisia isoja asioita elämysresepti edellyttää toteutuakseen? Näitä ovat esimerkiksi lait, asetukset, resurssit, rakenteet, toimintakulttuuri, osaaminen, arvot ja asenteet sekä testaus, kehitys ja toimintaan sitoutuminen.
Hoivapuolen elämysreseptiin listattiin muun muassa tällaisia osa-alueita: asukaslähtöisyys, elämäntarinat, yksilöllisyys, kannattelu, hetkessä oleminen, olemassaolon nykyhetken maksimointi, kohtaamisen herkkyys. Ääni, valo, kosketus, katsominen, liike, tunnevaste, pysähdyksen hetki, mahdollisuus osallistua turvallisesti. Kehitettiin lääke: valoefekteillä toteutettava mummojen värikylpy hoivayksikön sisäpihalla.
Entäs se digipalikka hoitotyöhön? Sitäkin mietittiin. Ihmiskosketusta teknologia tuskin korvaa, mutta kun sitä tuodaan oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, silloin siitä on iloa ja hyötyä.
Virtu-matkan varrella tanssilääkettä tarjottiin mielenterveyskuntoutujille. Heille Pauliina Lappi toteutti osallistavan tanssiesityksen Tanssi valolle. Valitettavasti pilotti ei poikinut jatkoyhteistyötä.

Kaksi Virtu-työpajaa järjestettiin kansainvälisen Virtual Reality Nordic 2020 -tapahtuman yhteydessä Oulussa juuri koronan kynnyksellä viime maaliskuussa.
Perspectives-tuotantosarjan immersiivinen VR-kokemus Paradise kuljetti työpajaan osallistuneen hoivatyön ammattilaisen Marja Ruhan Tyynenmeren atollille, jonka läheisyydessä Yhdysvallat laukaisi maailman ensimmäisen vetypommin.
Todentuntuisesta kokemuksesta vaikuttuneena ja VR-lasien suhteen ensikertalaisena Ruha oivalsi, että ydinpommin mallintamisen ohella virtuaalitodellisuuteen voisi rakentaa ikäihmisiin vetoavia maailmoja.
”Olisi hienoa, jos hoivakodin asukkaat saisivat kokea jotakin samanlaista, kuin mitä minä koin tuossa äsken. Meillä on siellä ikäihmisiä, jotka eivät välttämättä pääse ulkoilemaan ja joilla on vain vähän kosketusta ulkomaailmaan. Asiakaslähtöisesti toteutetussa VR-kokemuksessa ikäihmiset pääsisivät turvallisesti samoilemaan vaikkapa luontopolulle tai kotipaikkakunnalleen. Ja tällä tavalla se onnistuisi hienosti”, Ruha visioi keskustellessaan tuotantosarjan toteuttaneen Teatime Researchin Tommi Terosen kanssa.

Oamkissa on tästä syksystä -20 alkaen voinut opiskella Hyvinvointia edistävien digipalveluiden asiantuntijaksi. Kerron tästä lyhyesti.
Kyseessä on Yamk-tutkintokoulutus, joka pohjautuu työelämän tarpeisiin. Me Virtussa haastattelimme koulutuksen suunnittelijoita ja opettajia, ja yksi sana toistuu heidän vastauksissaan. Monialaisuus. Työelämässä jo nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa tarvitaan monialaista osaamista. Esimerkiksi hoivatyötä tekijän on hallittava teknologiaa ja oltava mukana digissä. Ja voidakseen työskennellä terveyspuolella digiosaajan on hallittava terveyspuolen pelisäännöt.
Monialaisuus näkyy myös oppimisessa ja opetuksessa. Master-tutkinto-ohjelma toteutetaan sosiaali- ja terveysalan sekä informaatiotekniikan yhteistyönä. Opiskelijoiksi on valittu ammattilaisia niin sosiaali- ja terveyspuolelta kuin ICT-alalta. Tavoitteena on oppia työskentelemään yhdessä jo opintojen aikana sekä ymmärtämään sote- ja ict-alan näkökulmia, lähtökohtia, rajoituksia ja mahdollisuuksia, puolin ja toisin.
Taustatiedoissa ja toimintatavoissa on varmasti haasteita. Ja yksi suurimmista on yhteisen kielen löytäminen, haastateltavamme kertovat.
En itse ole tämän tutkinto-ohjelman kanssa tekemisissä, mutta halutessanne löydätte siitä tietoa Oamkin verkkosivulta.

Lopuksi pari koronaan liittyvää ajatusta, jotka hiljattain lausui kollegani Tuukka Uusitalo, visuaalisen suunnittelun lehtori ja yksi Virtun Oulun asiantuntijoista.
Kun pandemia alkoi, terveysalalla työskentelevien piti käyttää maskeja. Nyt me kaikki käytämme niitä. Kun kohtaamme maskit kasvoilla, meistä näkyvät vain silmät. Miten tunteet välittyvät tällaisessa kohtaamisessa? Miettikääpä sitä.
Virtu-hanke ei tilannut pandemiaa, mutta jotenkin tämä korona-aika jo normaaleiksi muuttuneine poikkeusoloineen on konkretisoinut meille sitä, mitä tarkoittaa olla eristetty. Emmekö vain ymmärräkin paremmin heitä, joiden elämismaailma on rajoittunut sairaalaan, hoivakotiin tai kodin seinien sisäpuolelle? Tajuamme entistä selvemmin, miten tärkeää on tuoda heille edes virtuaalisesti ulkomaailmaa, muistoja ja odotuksia, aistimuksia ja tuntemuksia, elämyksiä. Voikaa hyvin!